Lumottu vintti

Kun heinäkuun lopulla siivosimme maalla navettaa kesäjuhliamme varten, meni puolisoni viemään jotain tavaraa navetan vintille, jonne pääsee navetan toisesta päädystä vanhaa heinänajoluiskaa pitkin. Hän tuli sieltä kohta hiukan kalpean näköisenä ja sanoi, että vintillä soi soittorasia, kun hän meni sinne. Olimme edellisenä päivänä tulleet Pohjoisesta vajaan viikon matkalta, emmekä olleet käyneet vintillä sen jälkeen. Se oli jotensakin klassinen kauhuelokuvan asetelma. Vanhan navetan tomuinen vintti, täynnä sekalaista roinaa, auringonsäde siivilöityy pölyisessä ilmassa. Ja jostain romun kätköistä kuuluu soittorasian vaimea soitto. Vai kuuluiko se kuitenkaan vanhojen lelukorien uumenista? Vai kuulijan alitajunnasta?
No, myöhemmin kesällä siivoillessani vintillä löysin eräästä puolisoni vanhempien tuomasta lelukorista syyllisen. Siinä oli edelleen hiukan vetoa ja se soitti kappaletta "My favourite things". Se on muuten minun, kuten monen muunkin lempimusikaalikappaleita. Muistanette myös, että Björk tulkitsi sen ikimuistoisesti elokuvassa Dancer in the dark.
Lumotusta muistuu mieleeni eräs lastenkirja, jota äskettäin - jossain jo unohtuneessa yhteydessä - muistelin puolisolleni. Lapsena (70-80-luvuilla) mä ja veljeni kuuluimme jonkin suuren kustantamon lastenkirjakerhoon kuten niin monet lapset. Kirjakerhosta tuli kirja kerran kuussa. Joka toinen kuukausi lähetettiin sieltä värikäs Disney-vesitys jostain klassisesta lastensadusta ja joka toinen kuukausi kauniisti kuvitettu, laadukas kotimainen lastenkirja. Niin vasemmistolainen perhe kuin olimmekin Disney-kirjat kelpasivat meille paljon paremmin. Odotimme aina kovasti Disney-kuukautta. Vanhempamme eivät ehtineet, kenties eivät olisi osanneetkaan, valaista meille suomalaisten lastenkirjojen hienoutta ja kauneutta. Mieleeni on jäänyt kirja nimeltään Lumottu karkkipurkki. Google kertoo tekijäksi Ritva Luostarisen. (G kertoo myös, että Luostarinen on julkaissut vuonna 1974 tarinan nimeltään Satu piparkakunsyöjästä. Se kuulostaan tarinalta minun makuuni!) Joka tapauksessa tarinassa oli pikkupoika tai -tyttö, joka sai tavalliselta mutta aika noitamaiselta, terävänenäiseltä naiselta purkillinen värikkäitä karkkeja. Karkkeja syödessään lapsi joutui mystisesti eri paikkoihin. En muista miten tarina päättyi, mutta varmaankin onnellisesti. Tuskin lapsi ainakaan kuoli yliannostukseen.
Niin, meidän navetan vintillä on kaikenlaista puistattavaa tavaraa entisten asukkaiden jäljiltä. Kesken jääneitä maalauksia, tuskallisennäköisiin asentoihin vääntyneitä haurastuneita paperimassahahmoja ja ennen kaikkea kipsisiä kasvonaamioita tai korkokuvia. Yksi suurisilmäinen, polkkatukkainen tyttö on hyvin vaikuttava. Voisi melkein kuvitella, että sennäköinen tyttö on joskus kuljeskellut vintillä...