Minulla on kaksi kirjaa, "pakanan raamattua", jotka olen lukenut läpi ainakin viisi kertaa. Toisinaan yksin ollessani avaan niistä sivun, josta olen taittanut merkiksi alakulman, tai sitten jonkin aivan umpimähkäisen kohdan. Kyseessä ovat Helvi Hämäläisen muistelmateos Ketunkivellä sekä Päiväkirjat vuosilta 1955-1988. Olen merkinnyt päiväkirjoista mm. seuraavan kohdan, joka osui äskettäin taas silmiini:
6.1.1966
"Ei minulla ole ketään läheistä eikä kaltaistani ystävää - Essi (Renvall) on niin paljon poissa raiteiltaan oleva ihminen ja jollain tavoin hyvin köyhä henkisesti, niin hämmästyttävää kuin se onkin. Hänellähän on paljon kauniita töitä - mutta persoonallisuutena hän on hyvin väritön, hänellä ei ole suhdetta luontoon, ei oikeastaan taiteeseenkaan mitään syvää suhdetta. Olin hänen kanssaan taidemuseossa Neuvostoliiton-matkallamme ja hämmästyin hänen kovaa, hälisevää pinnallisuuttaan siellä niin kuin muuallakin. Otaksun, että tämä johtuu hänen hermoissaan tapahtuneesta rappiosta, katastrofista - hän on nykyään rikki, täysin rikki. Elina (Vaara) on hieno ihminen ja sivistynyt ihminen, mutta meidän suhteemme elämään on ollut ja on vieläkin erilainen. Se tuntuu lävitse - minussa on jotain liian puritaanista."
Valtavan hienoa analyysiä; jotain missä Helvi Hämäläinen on omaa luokkaansa. Ja minä, minua ei kiinnosta mikään maailmassa enempää kuin ihmisen sielun ja ihmissuhteiden analysointi (ei edes puutarha)! Omassa päässäni pyörii lakkaamatta mylly joka tuota analyysiä tekee. Toki ilman että siitä minä tai maailma muuttuisimme hullua hurskaammiksi, mutta kuitenkin. Siispä miksi, oi miksi, siihen on niin harvoin mahdollisuus toisen ihmisen kanssa keskustellen!? Miksi niin usein hukkaamme ne vähäiset ja arvokkaat hetket, kun tapaamme ystäviämme tai perheenjäseniämme, pelkästään pintapuolisista asioista lörpöttelyyn? Emmekö voisi kerrankin kysyä, kuinka sinä voit?
Tarvitsetko tukea jossain asiassa?
Oletko onnellinen?
Onko sinulla ihmisiä joiden kanssa puhua?
Mitä odotat elämältä?
Ovatko sinun haaveesi toteutuneet?
torstai 29. lokakuuta 2009
sunnuntai 23. elokuuta 2009
Reseda odorata
Eilen ja tänään olemme touhunneet puutarhassa leppeässä loppukesän auringossa aamusta iltaan. Ihanaa - ei vieraita, ei tarvetta käydä kaupungissa ostoksilla tai muuta sellaista häiriötä. Puutarhan rästitöiden suhteen viikonloppu olikin todella tuottelias. Mm. sain tyhjennettyä lämpökompostorin, jonka huono hoito on ahdistanut minua koko kesän. Ja moni taimi, joka on lojunut ruukussa viikkoja tai kuukausia, pääsi multaan. Sain myöskin istutettua ulos kuusi magnolian siementainta, joita kasvihuone on puolillaan.
Kylvän joka kevät kahta yksivuotista, hienoa tuoksukasvia, joita aika harva kuitenkaan tuntee: sarvileukoijaa ja resedaa. Sarvileukoijan kukinta on jostain syystä ollut melko heikkoa tänä kesänä, mutta reseda vain parantaa tahtia. Molemmat kasvit ovat kaatuilevia ja hiukan rönttöisennäköisiä, joten ne täytyy kylvää muiden kasvien keskelle tai alle. En ole aikaisemmin huomannut, että resedan tuoksu kantautuisi tuulen mukana, mutta tänään totesin näin olevan. Koko pihan alueella tuli tuon tuostakin vastaan ihana tuoksupilvi. Puutarhan eri kohdissa liikkuessa se sekoittui milloin orientaalililjan, milloin hajuherneen, heliotroopin tai syysleimun tuoksuun.
Reseda - sen tuoksu on aivan erityinen. Se on mahdollisimman kaukana kaikesta maailman pahasta - vaatimattoman ja unohdetun resedan viaton tuoksu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)